Eilen oli kp 28 ja tein elämäni ensimmäisen raskaustestin. Ja negaahan se näytti. Olen vain niin tunnustellut kohdun pyöristymistä, lisääntyneitä vuotoja ja rintojen kasvamista. Mutta kuukautisten alkuun on vielä 2-5 päivää aikaa, joten mahikset vielä on.
Ei tullut edes roskishaamua. :)
26v + 33v pariskunnan vauvahaaveita ja avoasumiselämää 1v seurustelun jälkeen, written by the woman. :)
maanantai 6. helmikuuta 2012
sunnuntai 29. tammikuuta 2012
Tallinnassa
Kiertopäivä 21 ja ihana viikonloppu takana. Rinnat ovat vähän hellinä ja turvoksista, mikä voi johtua liiallisesta syömisestäkin. Välillä tuntuu kipua kohdun alueella yhdynnässä ja levossakin. Ja 4 päivänä ollut myös pahoinvointia, mutta nekin voivat selittyä jollain muulla. Ei oireiden pitäisi näin varhaisessa vaiheessa alkaa. Mietin jatkuvasti silti, olisiko jo tärpännyt. :)
Mulla ja mun kullalla oli vuosipäivä ja sen kunniaksi kultani oli järjestänyt meille Tallinnan matkan. Lähdimme heti töiden jälkeen 17.20 satamasta. Taksi vei meidät viiden tähden hotelliin (Swissotel), joka on Tallinnan korkein hotelli. Saimme huoneen 20. kerroksesta ja yhteensä kerroksia oli 30, eli näkymät hotellihuoneemme 2m leveältä kingsize sängyltä merelle ja yli kaupungin oli mahtavat. Tunnelma oli kuin New Yorkissa! Ensimmäisenä iltana söimme hotellin katolla olevassa gourmet ravintolassa 5 ruokalajin illallisen viineillä. En ole ennen käynyt michelin tyyppisessä ravintolassa, jossa erikoisia ruokayhdistelmiä mm. punajuurta ja punaviinihyytelöä, omenalohkoja ja raakaa tonnikalaa, tryffelijuustoa, katkaravuilla päällystettyä merikrottia. En ole koskaan ennen syönyt niin "hienosti" ja elämys oli ihana näkymineen, kynttilöineen ja ruusun terälehtineen.
Seuraavana päivänä nautittiin hotellin rennosta ilmapiiristä aamiaisella ja kulta osti mulle vuosipäivälahjaksi asukokonaisuuden Tommy Hilfigerin liikkeestä. Ja mä toki autoin häntä löytämään itsellensä sopivan neulepaidan. Iltapäivällä käytiin pariskuntahieronnassa ja illalla italialaisessa ravintolassa sekä Casinolla. Todella ylellinen vuosipäivä siis.
Ensiviikosta sitten jännäilemään!

maanantai 23. tammikuuta 2012
Yritystä..
Istuskelen tänään kotona ja lueskelen vauvablogeja. Miksei kirjoittaa itsekin?
Ollaan mieheni kanssa löydetty toisemme, minä 26v ja hän 33v. Takanamme on kohta vuosi yhteistä taivalta. Olen tavallaan aika onnekas ja helpottunut, kun mieheni haluaa jo lapsia. Mietin, että jos olisin nuoremman miehen kanssa, olisin ehkä joutunut odottamaan, stressaamaan ja arvuuttelemaan, että milloin se vauva-asia tulee ajankohtaiseksi. Mutta mun mies on halunnut jo pitkään lapsia, kumppani ja ajankohta eivät vain ole olleet oikeat.
Yrittämisen aloittaminen kävi jotenkin aika salakavalasti. Joskus suhteen alkuaikoina meille kävi loppukierrosta pari vahinkoa. Kulta ei ollut milläänsäkään ja on sanonut alusta asti, että mun kanssa on ollut varomattomampi sänkyleikeissä kuin exiensä kanssa. Tuolloin otin itse varmuuden varalta kuitenkin jälkiehkäisypillerin x 2. E-pillereitä en ole käyttänyt vuosiin, en pidä niiden tuomista mielialanvaihteluista ja painostavasta olosta sekä rintojen turvotuksesta, minkä ne mulle tekivät. En aio pillereitä koskaan käyttääkään. Maailman luonnollisin asia on tulla raskaaksi jos harrastaa seksiä. Ei me mitenkään sovittu, että ehkäisy jää pois, mieheni vaan antoi mennä ja minä en pistänyt hanttiin.
Mua on alkanut jännittää ihan hurjasti vaan se, että kuinka hankalaa se raskautuminen tulee olemaan. Harmittaa, kun en alkanut hommiin jo nuorempana. Olemme yritelleet nyt alkukierron joka toinen päivä, nyt mennään kp 15. Ovulaation pitäisi olla vasta 15-20 päivä, koska kiertoni on viimeaikoina ollut pitkä, n. 35 päivää. Mies sanoi eilen, että ei kestä jos alan suunnittelemaan meidän seksiaikataulut etukäteen. (Ehdotin sille tänään seksiä klo 17-18, kiihottavaa... Kysyi vain, että pitäisikö ihan pistää kalenteriin jatkossa nämäkin ajat?) No, mies lähti keikalle tänään ja puputtelut jäivät, mutta huomenna jatketaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)